Kirjoitettu

Starshipin kuljetusrobotit palaavat yöksi kotiin Spektriin

Trevianin luotsaama Spektri Business Park Tapiolassa toimii tukikohtana Espoon katukuvaan ilmestyneille Starshipin kuljetusroboteille. Starshipin robotit ovat jo laajassa käytössä ympäri maailman, ja Suomessa robottijoukko on otettu ensimmäisenä käyttöön Alepan ruokakuljetuksiin. Robotit lähtevät aamuisin liikkeelle Spektristä ja palaavat taloon työpäivän jälkeen yöksi latautumaan. Tapiolan lähiseudulla kuljetusrobotit ovat jo tavanomainen näky, joka innostaa niin seudun yrityksiä kuin kuluttajia.

Starshipin kuljetusrobottien tausta on alun perin Mars-mönkijäprojektin pohjalta syntyneessä virolaisinnovaatiossa. Liiketoiminnan käynnistivät aiemmin Skypen taustalla toimineet innovaattorit Tallinnassa, joka toimii edelleen teknisen tuotekehityksen sijaintina. Nykyisin yhtiön päämajaa pidetään San Franciscossa. Robottien kehittämisessä on ollut mukana myös suomalaisia toimijoita – muotoilukonsepti on suomalaisen Aivan Oy:n käsialaa.

Espoon Spektriin Starship päätyi vuoden 2021 loppupuolella yhtiön etsiessä yrityksen liiketoimintaa ja kuljetusrobottien päivärutiineja tukevia toimitiloja Suomesta. Espooseen aloitussijaintina Starship päätyi kattavan markkinatutkimuksen pohjalta alueen sopivan asukastiheyden ja tieverkoston pohjalta.

– Etsimme tiloiksemme kestävää ratkaisua, sijaintia, joka vastaa ennen kaikkea robottien käyttötarpeeseen. Robotit tarvitsevat paljon sähköä, ja Spektrin erityisen vastuulliset energiaprojektit olivat meille kutsuva vaihtoehto. Mahdollisuus kehittää toimintaa tukevaa toimitilojen rakennusautomaatiota edelleen on meille myös tärkeää, kertoo Starshipin Spektrin toimintojen Operations Site Lead Peter McIntyre.

Kuljetusrobotit kulkevat Espoon kaduilla 98,5% autonomisesti. Reittien kehittämiseen hyödynnetään suuria datamääriä niin robottien matkoiltaan keräämänä kuin muista olemassa olevista datalähteistä. Tämä on mahdollistanut kehitystyön esimerkiksi jäisissä ja lumisissa olosuhteissa. Yhteistyötä on tehty myös Espoon kaupungin ja viranomaisten kanssa robottien ja muiden kulkijoiden turvallisuuden takaamiseksi.

Suomessa Starshipin kuljetusrobotteja on hyödynnetty ensimmäisenä Alepan ruokakauppakuljetuksiin. Maailmalla robotit kuljettavat kaikenlaisia tuotteita, ja myös Suomessa toimintaa halutaan viedä laajemmalle. Spektrin yritysekosysteemi tarjoaa hyvän pohjan niin yritysten kuin yksilöiden verkostoitumiselle.

– Suomessa löytyy paljon potentiaalia erilaisille yhteistyömalleille. Spektri ekosysteeminä tarjoaa meille jo monenlaisia mahdollisuuksia, joista laajentumista voidaan alkaa kartoittaa. Yritysten välisen verkostoitumisen lisäksi Spektri oheispalveluineen on työntekoa tukeva vaihtoehto meille robottien kanssa operoiville ihmisille. Trevianin toimijat Spektrissä ovat olleet erityisen joustavia paitsi ymmärtämään henkilöstön ja robottien tarpeita, myös ottamaan huomioon näissä tapahtuvia muutoksia, McIntyre jatkaa.

– Olemme saaneet paljon positiivista palautetta niin Starshipiltä kuin muulta yhteisöltä robottien ilmestymisestä Spektrin katukuvaan. Tuemme parhaamme mukaan Starshipiä ja kaikkia Spektrin valinneita yrityksiä luomalla puitteet yhteisöllisyyteen ja yritysten väliseen yhteistyöhön. Tätä toteutetaan muun muassa verkostoitumistapahtumien kautta. Starshipin sympaattisten robottien kaltaisten innovaatioiden tukeminen joustavien muutostöiden kautta on meille myös sydämen asia, kertoo Spektrin kiinteistönvarainhoitaja Kaisa Granholm Trevianilta.

Lisätietoja:
Kaisa Granholm
Asset Manager
Trevian Asset Management
050 571 8300
kaisa.granholm@trevian.fi

Trevian Asset Management on suomalainen, avainhenkilöidensä omistama toimitiloihin ja asuntoihin keskittyvä kiinteistösijoitus- ja kiinteistövarainhoitoyhtiö, joka tuottaa asiakkaidensa tarpeiden mukaisesti optimoituja ja aktiivisesti hoidettuja kiinteistövarainhoitopalveluja ja -rahastoja. Yrityksen palvelut on suunnattu erityisesti institutionaalisille kiinteistösijoittajille, pankeille sekä muille ammattimaisille sijoittajille. Trevianilla on hallinnoitavanaan yhteensä lähes miljardin euron kiinteistövarallisuus. www.trevian.fi