Medixine vie potilaiden etäseurantaa kansainvälisille markkinoille

Spektrissä toimiva Medixine Oy on erikoistunut potilaiden etäseurantaan. Yritys yhdistää ratkaisuissaan lääketieteen ja teknologian osaamista ja tähtää kansainväliseen kasvuun.

Medixinen tuotteet koostuvat pilviohjelmistosta, mobiiliohjelmistoista sekä AI-moduuleista. Niiden avulla esimerkiksi potilaan kotona tekemät verenpaine- ja verensokerimittaukset voidaan välittää automaattisesti hoitopaikkaan. Ratkaisut mahdollistavat myös potilaiden ja terveydenhuollon ammattilaisten välisen viestinnän.

Erityisosaamisemme liittyy juuri lääketieteen ja teknologian rajapintaan, kertoo Medixinen hallituksen puheenjohtaja Tapio Jokinen.

Kasvua Suomen ulkopuolelta

Medixinen tavoitteena on kasvaa kansainvälisesti merkittäväksi toimijaksi alallaan. Jokisen mukaan yritys toimii jo Suomen lisäksi Espanjassa, Portugalissa ja Yhdysvalloissa. Britanniassa Medixinen kumppanit ovat aloittaneet myyntitoimet.

Tekoälyn mahdollisuuksia Medixine on selvittänyt myös Business Finlandin tukemassa tutkimusprojektissa, joka keskittyi tekoälyn hyödyntämiseen potilaiden etäseurannassa. Vuoden 2026 alussa Medixine liittyi HUS-vetoiseen CleverHealth Network -ekosysteemiin kehittämään uusia etäseurannan ratkaisuja yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa.

Katse uusiin yhteistyömahdollisuuksiin

Spektrin ja lähialueen verkostosta Medixine on kiinnostunut löytämään muita terveysteknologian yrityksiä sekä toimijoita, joiden tarjonta voisi soveltua terveydenhuollon käyttöön. 

Yhteistyössä Jokista kiinnostavat erityisesti uudet sovellusalueet terveydenhoidossa. 

Jos Tapio tulee vastaan Spektrin käytävällä tai lounasravintolassa, saa rohkeasti nykäistä hihasta.

Yhteistyöideoiden lisäksi hyvä keskustelunaihe on tekoäly ja sen sovellukset – aihe, jonka Tapio itse nimeää kiinnostuksen kohteekseen.

Medixine Oy
Metsänneidonkuja 6, Espoo
www.medixine.com

Tapio Jokinen
Hallituksen puheenjohtaja
tapio.jokinen@medixine.com